Lehtipainantaa

Kun kerran vanha kansa puhui kotivärjäämisestä painamisena, ja nyt kirjoittelen moisen puuhan harrastamisesta lehtien avulla, niin silloinhan on aivan selvästi kyseessä lehtipainanta!

Edellisestä blogipäivityksestä ehtikin vierähtää muutama päivä, kun oli niin paljon tekemistä. Kävimme miehen kanssa uimarannalla, keräilimme yhdessä värjäyskasveja, kuhertelimme. Lisäksi minä keräilin yksin värjäyskasveja, esipuretin pari kiloa lankaa, värjäilin, rapsuttelin kasvivärjäysveitseni hamarapuolella sormipaisukarvejäkälää polttopuista ja pihapuista pudonneista oksista — eihän sitä sovi hyvää väriainetta polttaa. Polttopuista ja pudonneista oksista raaskiikin ottaa kaiken jäkälän talteen, kun ei sillä kuitenkaan olisi tilaisuutta jatkaa sitä hidasta mutta varmaa kasvuaan.

Toukokuisen maaseutukäyntimme viimeisiin värjäyksiin keräilin pihapiiristä lehtiä. Koivunlehtiä sain kasaan sen verran, että sain värjättyä täyden satagrammaisen vyyhdin, ja toisen mokoman jälkivärikylvyssä. Pajunlehtiä sain kasaan vain 20-grammaisen testivyyhdin värjäämiseen riittävän erän, kun eihän sitä viitsi kokonaan puhtaaksi riipiä kasveja värjäystä varten. Kyllä sitä pitää sen verran malttaa mieltänsä että ottaa vain sellaisen määrän, että pikaisesti vilkaistessa ei edes huomaisi, että lehtiä on otettu. Kun olen maalla kasvanut, niin opin jo pikkulapsena, että luontoa täytyy kunnioittaa, ja että vaikka luonnosta hyödyntäisikin jotain, niin täytyy huolehtia siitä, että luonnon kauneus ja elinvoimaisuus säilyy. Siitäkin olen iloinen, että jo lapsena opin paljon kasveista, ja tiedän lukuisan kasvilajin kasvunopeuden ja aseman Suomen luonnossa. (Esimerkiksi jo aiemmassa postauksessa mainitsemani lupiini on vieraslaji, joka syrjäyttää kotoperäisiä luonnonkasvejamme, joten sitä voi kerätä aika reippaallakin kädellä ilman huonoa omatuntoa.)

Ylemmän kuvan koivunlehtikeristä vasemmanpuoleinen on puretettu alunalla, ja se kävi "varsinaisessa" värikylvyssä. Oikeanpuoleiseen kerään käytin alunan lisäksi viinikiveä, ja se lanka pääsi nauttimaan jälkiväristä. Alemman kuvan piskuinen pajunlehtipainettu lanka on puretettu alunalla ja viinikivellä, ja se oli alunperin luonnonvalkoista Nallea.

Toukokuisen puolentoista viikon värjäyssessioni aikana ehdin värjätä 2¼ kiloa lankaa. Sen jälkeen täytyikin siirtyä takaisin kaupunkiasunnolle, jossa odottivat viimeisten hääjärjestelyjen hoitaminen sekä juhannushäät. Juhannuspäivänä sitten taas palasimme maaseudulle. Täytyy tunnustaa, että olin sen verran laiska, etten jaksanut kantaa tuoretta aviomiestäni kynnyksen yli. (Tiedetään, sulhonhan se pitäisi kantaa nuorikkonsa kynnyksen yli, jotta kodin henget suostuisivat ottamaan nuorikon vastaan talon asukkina ja emäntänä eivätkä pelkästään vierailijana — mutta kun maaseutuasuntomme on minun lapsuudenkotini, joka on minun omistuksessani, niin paikan haltioille ja tontuille minä olen se tuttu ja oikea asukki. Kaupunkikotimme, joka on vakituinen asuntomme, on sitten taasen mieheni omistama.)